Miten brändisi ja someviestintäsi ovat kehittyneet vuosien aikana?
Milloin olet viimeksi pysähtynyt miettimään, miten yrityksesi on muuttunut vuosien saatossa? Entä somemarkkinointi? Onko se muuttunut? Oletko koskaan miettinyt, miten sinun oma tarinasi on kehittynyt?
Perustit yrityksesi vuosia sitten ja olet kirjoittanut somea samalla tavalla kuin aina ennenkin? Tekstiä, kuva ja ulos – seuraavaa postausta kehiin. Tuo kaava on hyvin tuttu monelle meistä. Sillä tavalla itsekin tein.
Jossain vaiheessa aloin huomata, miten yritykseni oli muuttunut. Olin myös kasvanut yrittäjänä. Olin oppinut uutta, ja palveluni olivat laajentuneet, mutta somen tekeminen ei ollut pysynyt menossa mukana. Silti jatkoin samalla tavalla, koska en tiennyt parempaakaan tapaa tehdä.
💡
Brändin kirkastaminen on jatkuva prosessi, brändisi tarina on osa sinua ja liiketoimintaasi
Aloin pohtia asiaa enemmän. Puhuttelinko yhä niitä seuraajia, jotka olivat olleet mukana alusta saakka, vaikka nykyiset palveluni eivät ehkä enää olisi koskeneetkaan heitä?
On normaalia, että yritys laajenee ja muuttuu. Samalla tavalla myös asiakaskunta muuttuu. Puhutteletko sinä somessa heitä, joille sinun nykyiset palvelusi on suunnattu – vai jotain ihan muuta yleisöä?
💡
5 vinkkiä brändisi kirkastamiseen
- Määritä brändisi ydinviesti. Se, jolla kerrot liiketoimintasi tarkoituksesta ja arvoista.
- Tunne ihanneasiakkaasi. Välitä viestisi juuri heille, jotka tarvitsevat palveluitasi.
- Vakiinnuta visuaalinen ilme. Valitse värit, fontit ja kuvamaailma, jotka tukevat brändiäsi.
- Kehitä sisältöstrategia. Näin viestisi kulkee punaisena lankana päivityksestä toiseen.
- Arvioi säännöllisesti brändisi ydinviestiä ja visuaalista ilmettä. Onko tämä kaikki linjassa vielä vuosien jälkeen?
Kirkasta brändisi ja viestintäsi
Kun kirkastat yrityksesi brändin ja viestinnän, saat vietyä liiketoimintasi juuri sinne, mihin sen haluatkin suuntautuvan. Ota aikaa ja pohdi, mikä on seuraava askel, jonka voit ottaa kirkastaaksesi brändisi.
Voisinko minä olla apunasi?
Olet alasi ammattilainen – annetaan sen näkyä ✨
-Katri